|
|||||
Kuka Seppo Rapo Mistä Olen Vaasassa syntynyt ja opiskellut koneautomaatioinsinööri. Työpaikka Työpaikkani oli ABB Oy, missä toimin aikaisemmin kahden yksikön (vs. yhtiön) ympäristö ja turvallisuusasiantuntijana. Hoidin mm. yksikön turvallisuuteen ympäristöön ja työhyvinvointiin liittyviä asioita. Yrittäjäsivuni Asumismuoto Omakotitalo, talossa maalämmitys, Lumivaarantien (ent.Vesilaitoksentie) varrella golf-kentän vieressä. Perhe Vaimo ja kaksi lasta ja kaksi lastenlasta. Harrastukset Omakotitalon hoito, kuntonyrkkeily, sauvakävely, rullaluistelu, lukeminen, historia, Karjalan historia, Vespa, sukututkimus ja tietotekniikka. Valtuusto 2012(3)-2017 Vuoden 2012 kunnallisvaaleissa minut valittiin kolmannen kerran Vaasan kaupunginvaltuustoon. Valtuustokauden olen toiminut kaupunginhallituksen puheenjohtajana. Kaupunginhallituksen jaostoissa ja toimikunnissa minulla on läsnäolo-oikeus joissa olen ollut aina paikalla mikäli vain mahdollista. Läsnäolo-oikeus minulla on myös lauta ja johtokunnissa joissa olen pyrkinyt olemaan ainakin kerran vuodessa paikalla. Olen Varhaiskasvatus- ja perusopetus ltk:n kh-jäsen. Olen Vaasan Sähkö Oy:n hallituksen jäsen. Hallitukset. lautakunnat, toimikunnat ja johtokunnat 2012(3)-2017 Vaasan kaupungin kaupunginhallituksen puheenjohtaja. Puheenjohtajan minulla on läsnäolo-oikeus kaikissa lautakunnissa yms. Yhdistystoiminta 2013 Haapaniemen Pienkiinteistöyhdistyksen pj, Ristinummen Keskusantenni osuuskunnan hallituksen jäsen, Rapon sukuseuran pj ja Lumivaara-Perinneyhdistyksen pj. Rivijäsenenä olen monissa erilaissa yhdistyksissä. Yhteystiedot E-mail: sepporapo (at) netikka.fi Kotisivu: www.sepporapo.fi Puhelin: 040 520 5000 Osoite: Lumivaarantie 5, 65370 Vaasa Tavoitat minut myös Facebookista1 (oma) tai Facebookista2 (polittikkosivu), Twitteristä, Whatsapp:sta. Löydät minut myös Wikipedista.
Aikaisempien vuosien toiminta
Valtuusto 2009-2012 Vuoden 2008 kunnallisvaaleissa minut valittiin toistamiseen Vaasan kaupunginvaltuustoon. Lautakunnat, toimikunnat ja johtokunnat 2009-2012 Vaasan kaupungin Teknisen lautakunnan puheenjohtaja, Kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja (keväästä 2011 alkaen) sekä Sosiaali- ja terveyslautakunnan varajäsen. Vaasan aluetyöterveyden hallituksen jäsen. Liikennetoimikunnan jäsen. Maapoliittisen toimikunnan jäsen. Muut poliittiset luottamustoimet 2011 Kokoomuksen Vaasan valtuustoryhmän puheenjohtaja 05.05.2011 alkaen. Muut poliittiset luottamustoimet 2010 Kokoomuksen Vaasan valtuustoryhmän varapuheenjohtaja. Vaasan Kokoomus ry: n hallituksen jäsen. Muut poliittiset luottamustoimet 2009 Kokoomuksen Vaasan valtuustoryhmän varapuheenjohtaja. Vaasan Kokoomus ry: n pj, Kokoomuksen Vaasan kunnallisjärjestön hallituksen jäsen. Yhdistystoiminta 2010 Haapaniemen Pienkiinteistöyhdistyksen pj, Ristinummen Keskusantenni osuuskunnan hallituksen jäsen, Rapon sukuseuran pj ja Lumivaara-Perinneyhdistyksen pj. Rivijäsenenä olen monissa erilaissa yhdistyksissä. Yhdistystoiminta 2009 Haapaniemen Pienkiinteistöyhdistyksen pj, Ristinummen Keskusantenni osuuskunnan hallituksen jäsen, Karjala tietokantasäätiön hallituksen jäsen, Rapon sukuseuran pj ja Lumivaara-Perinneyhdistyksen pj. Vaasan Teatteriklubin hallituksen vpj. Rivijäsenenä olen monissa erilaissa yhdistyksissä. Valtuusto 2005-2008 Vuoden 2004 kunnallisvaaleissa minut valittiin ensimmäisen kerran Vaasan kaupunginvaltuustoon. Lautakunnat 2005-2008 Sosiaali- ja terveyslautakunta sekä varamiehenä Rakennus- ja ympäristölautakunnassa ja Pohjanmaan Museon johtokunnassa. Muut poliittiset luottamustoimet 2005-2008 Vaasan lapsi- ja nuorisopoliittisen toimikunnan jäsen, Vanhuspoliittisen toimikunnan jäsen, Triangelin (Työvoimahallinto) seurantaryhmän jäsen ja Sosiaali- ja terveyslautakunnan jaoston varajäsen (olen kuitenkin hoitanut tehtävää lähes 1/2-3/4 vaalikaudesta koska varsinainen jäsen muutti ulkomaille töihin). Yhdistystoiminta 2005-2008 Vaasan Kokoomus ry: n pj, Kokoomuksen Vaasan kunnallisjärjestön vpj. Kokoomuksen Vaasan valtuustoryhmän sihteeri, Haapaniemen Pienkiinteistöyhdistyksen pj, Ristinummen Keskusantenni osuuskunnan hallituksen jäsen, Karjala tietokantasäätiön hallituksen jäsen, Rapon sukuseuran pj ja Lumivaara-Perinneyhdistyksen pj. Rivijäsenenä olen monissa erilaissa yhdistyksissä. Politiikka ennen vuotta 2005 Mukana jo 80-luvun alusta kunnallisvaaleissa ja kuntalaisten edustajan monissa eri lauta- ja johtokunnissa. Valtuustokaudella vv. 2001-2004 Kulttuurilautakunnan jäsen sekä Sosiaalilautakunnan varajäsen. |
|||||
|
|||||
Kuva 02.03.2017 |
|||||
Kuva 28.02.2014 |
|||||
Kuva 04.09.2012 |
|||||
Tämä sivu on päivitetty 14.03.2015 |