Nettipäiväkirja

Nettipäiväkirjassa kerron keskeisistä kunnallispoliittisista asioista Vaasassa, ajatuksistani

ennen  kokouksia ja kokousten jälkeen. Ehkä myös siitä, mitä tapahtuu kokousten välillä, mutta osan kokousten välisten ajan tapahtumista ja keskusteluista pidän omana tietonani. Omista henkilökohtaisista  asioistani ja menoistani en kerro nettipäiväkirjassani.

Lukuohje: Kaupunginvaltuuston kokousta edeltää kaksi muuta kokousta, valtuustoryhmän kokous

torstaina ja toinen juuri ennen valtuuston istuntoa. Lue ne ensin ja vasta sitten kaupunginvaltuuston

kokous. Viimeksi tehdyt päivitykset ovat alussa ja merkitty NEW-merkillä. Päivitys n. kerran viikossa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

  Kuluvan vuoden päiväkirjaan

 

 

  Nettipäiväkirja v. 2006

 

 

 

  Nettipäiväkirja v. 2005

 

Nettipäiväkirja v. 2007

 

  Valtuusto kokoukset v. 2007

 

 

 

 

 

 

 

 

Keskiviikko 19.12.2007

Sanomalehti Pohjalainen uutisoi, että kh:n jäsenet ovat saaneet kannettavat tietokoneet ja kannettavat tulee mm. valtuustoryhmien puheenjohtajille ja mahdollisesti muille myöhemmin. Olen tehnyt kannettavien tietokoneiden käyttöönotosta aloitteen.

 

 

 

 

 

 

Keskiviikko 19.12.2007

Sosiaali- ja terveyslautakunnan jaoston kokous, klo 16.30-18.00

Jaoston asiat eivät ole julkisia.

 

 

 

 

 

 

Tiistai 18.12.2007

Päivän RG Linet

http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=292110

http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=292111

 

 

 

 

 

 

Maanatai 17.12.2007 klo 18.00

Vaasan Kokoomus ry:n hallituksen kokous.

Normaali kokous, hoidettiin juoksevia asioita

 

 

 

 

 

 

 

Sunnuntai 16.12. 2007 klo 17

Kaupunginhallituksen maanantain (17.12.2007) esityslistan läpikäynti kaupunginhallituksen Kokoomuksen edustajien kanssa.

Esityslistat ja pöytäkirjat löydät täältä.

 

 

 

 

 

 

 

Keskiviikko 12.12.2007 klo 16.30-19.15

Rakennus- ja ympäristölautakunnan kokous.

Esityslistan merkittävimmät kohdat olivat: LAUSUNNON ANTAMINEN AB STORMOSSEN OY:N JÄTTEEN ENERGIAKÄYTTÖHANKKEEN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMASTA ja Futura III rakennuslupa. Vaasan rakennetaan paljon, mutta mistähän saataisiin lisää tontteja?

 

 

 

 

 

 

 

Tiistai 11.12.2007 klo 16.30-n. 19.15

Sosiaali- ja terveyslautakunnan kokous.

Kokouksen esityslista oli kohtalaisen lyhyt eivätkä asiat herättäneet suuria intohimoja. Toki ne olivat merkittäviä vaasalaisten kannalta. Eräs varsin tärkeä asia on, että ensi vuonna alkaa Vaasassa toimia Turun yliopiston hammaslääkäriharjoittelupiste. Esityslistan kohta kuului näin:  SOPIMUS TURUN YLIOPISTON HAMMASLÄÄKETIETEEN PERUSKOULUTUKSEN KLIINISEN HOITOHARJOITTELUN JÄRJESTÄMISESTÄ VAASAN KAUPUNGIN SUUN TERVEYDENHUOLLON YKSIKÖSSÄ. Toivotaan, että em. harjoittelupaikan avulla voimme lyhentää hammashuollon jonoja.

 

Esityslistat ja pöytäkirjat löydät täältä.

 

Sanomalehti Pohjalainen kirjoitti kokouksesta näin:

http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=290972

http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=290973

http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=290974

http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=290975

http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=290976

http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=290949

 

 

 

 

 

 

 

Maanantai 10.12.2007 klo 16.30-n. 21

Vaasan kaupunginvaltuuston kokous

Illan teemana oli ennakkoon ajateltuna RG Linen rahoitusjärjestelyt.

Yllättävän paljon tuli kuitenkin puhetta ensimmäisessä kohdassa, joka kuului näin: VANHUSTEN YMPÄRIVUOROKAUTISTEN HOITOPAIKKOJEN TARVE VAASASSA VUOTEEN 2020 - KEHITTÄMISSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN.

Toinen kohta oli sitten RG Linen rahoitusjärjestelyt. Kokouksen aluksi kaupungin rahoitusjohtaja kertasi faktat.

Puheiden lopuksi äänestettiin, ja valtuusto hyväksyi selvällä enemmistöllä esitetyn rahoitusjärjestelyn. Nyt hyväksytty esitys oli parannus vanhaan esitykseen. Jotkut ovat jälkeenpäin sanoneet tienneensä, että voidaan saada parempi esitys rahoitusjärjestelyksi. Se on kyllä puppua! Aivan yhtä hyvin RG Line olisi voinut ajautua konkurssiin aikaisemman päätöksen jälkeen. Oli tietenkin onni, että kaikki meni hyvin, mutta kuten todettua, ei sitä kukaan voinut etukäteen tietää. Nyt vaan toivotaan laivaliikenteelle myötätuulta!

Kokouksen jälkeen valtuustolle oli jouluillallinen Maaherran talolla. En kuitenkaan osallistunut illalliselle.

Esityslistat ja pöytäkirjat löydät täältä.

 

Sanomalehti Pohjalainen kirjoitti kokouksesta näin:

http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=290710

http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=290711

http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=290713

http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=290779

 

 

 

 

 

 

 

Maanantai 10.12.2007

Päivän RG Linet

http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=290304

 

 

 

 

 

 

 

Sunnuntai 09.12.2007 klo 19

Valtuustoryhmän kokous.

Esityslistat ja pöytäkirjat löydät täältä.

 

 

 

 

 

 

 

Keskiviikko 05.12.2007

Päivän RG Linet

http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=289304

 

 

 

 

 

 

 

Maanantai 03.12.2007 klo 09.20-21.45

Vaasan kaupunginvaltuuston vuoden 2008 budjettikokous.

Asialistan ensimmäinen kohta oli: VANHUSTEN YMPÄRIVUOROKAUTISTEN HOITOPAIKKOJEN TARVE VAASASSA VUOTEEN 2020 - KEHITTÄMISSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN. Asia pantiin yhteisellä sopimuksella pöydälle.

Seuraava esityslistan kohta oli RG Linen rahoitusjärjestelyt. Etukäteistiedon mukaan suuri enemmistö olisi ollut hyväksymässä uuden esityksen lainajärjestelyistä. Kaikille tämä ei kuitenkaan kelvannut, joten ensin asia yritettiin palauttaa ja kun se ei onnistunut, pantiin pöydälle. Pöydälle panoon tarvitaan 8 edustajaa, nyt löytyi 9, kun yksi kuulemma vahingossa äänesti väärin. Onneksi hänen vahinkonsa ei kuitenkaan ratkaissut äänestystä.

Vuoden 2008 budjetin lisäyksistä oli päästy sopimukseen eri valtuustoryhmien välillä ennen valtuuston kokousta. Kaikki lisäykset, yhtä lukuun ottamatta, jotka tulivat budjettiin, tehtiin yhteisellä päätöksellä. Kokoomuksen valtuustoryhmä ajoi budjettiin erityisesti kouluterveydenhoitajien lisäystä jonka taisin itse ottaa esille ja täsmälisän jatkoa sekä Kustaalan uimalaa ja muutamia muita asioita. Merkittävimpiä olivat lisäykset kouluterveydenhoitoon sekä Vöyrinkaupungin ja Porvarikadun koulujen remontin aikaistaminen. Myös vaasalaiset naiset saivat lahjaksi Kustaalan uimalaitoksen, kun sen korjausrahat hyväksyttiin ensi vuodelle.

Yksi kokousta ajallisesti sekoittanut kohta oli vammaisasiamiehen viran perustaminen. Asia oli ollut esillä Kokoomuksen  toimesta ryhmien neuvotteluissa, mutta ei ollut saanut muilta ryhmiltä kannatusta.

Nyt se tuli esille valtuustossa, kun vammaisneuvoston kokoomuslainen puheenjohtaja puhui asiasta ja pyysi eroa tehtävästään.

Asiaan löytyi kahvitauolla sopu ja vammaisasiamiehen viran perustamista ja selvittämistä varten varattiin rahaa. Minäkin esitin asian hoitamiseksi pontta, mutta vedin sen takaisin, kun asiaan löytyi sopu. 

Taisin käydä kolmeen tai neljään kertaan puhujan pöntössä päivän aikana. Puheista yksi oli Kokoomuksen ryhmäpuheenvuoro heti kokouksen alussa, tässä linkki puheeseen.

 

Esityslistat ja pöytäkirjat löydät täältä.

 

Sanomalehti Pohjalainen kirjoitti kokouksesta näin:

http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=289184

http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=289190

http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=289191

http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=289186

http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=289187

 

 

 

 

 

 

 

Maanantai 03.12.2007 klo 09

Valtuustoryhmän kokous

Jatkettiin vuoden 2008 budjetin käsittelyä.

Esityslistat ja pöytäkirjat löydät täältä.

 

 

 

 

 

 

 

Sunnuntai 02.12.2007 klo 19

Valtuustoryhmän kokous

Jatkettiin vuoden 2008 budjetin käsittelyä.

Esityslistat ja pöytäkirjat löydät täältä.

 

 

 

 

 

 

 

Perjantai 30.11.2007

Päivän RG Linet

Kirjoitus ottaa positiivisesti kantaa matkan laatuun.

http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=288165

 

 

 

 

 

 

 

Torstai 29.11.2007 klo 16.30

Vanhusten ympärivuorokautisten hoitopaikkojen tarve Vaasassa vuoteen 2020 raportin esittely.

Kourallinen valtuutettuja oli kokoontunut kuulemaan raporttia. Olin aluksi ainut ryhmäni jäsen, mutta aloituksen jälkeen tuli myös Kokoomuksen kaksi naisedustajaa paikalle.

Toivottavasti selvisi myös muutamille valtuutetuille, miksi ko. asia joudutaan kilpailuttamaan, ettei tarvitse kirjoitella asiattomia. Kilpailuttaminen johtuu hankintalaista.

 

 

 

 

 

 

 

Torstai 29.11.2007

Päivän RG Linet

http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=287947

 

 

 

 

 

 

 

Keskiviikko 28.11.2007

Päivän RG Linet

http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=287717

http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=287696

 

 

 

 

 

 

 

Keskiviikko 28.11.2007 klo 17

Valtuustoryhmän kokous

Aloitettiin vuoden 2008 budjetin käsittely.

Esityslistat ja pöytäkirjat löydät täältä.

 

 

 

 

 

 

 

Tiistai 27.11.2007

Päivän RG Linet

http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=287561

 

 

 

 

 

 

 

Maanantai 26.11.2007

Päivän RG Linet

http://www.pohjalainen.fi/arc_article.jsp?article=287247

 

 

 

 

 

 

 

Perjantai 23.11.2007

Päivän RG Linet

http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=286626

 

 

 

 

 

 

 

Torstai 22.11.2007 klo 18.00

Vaasan Kokoomus ry:n hallituksen kokous.

Normaali kokous, hoidettiin juoksevia asioita.

 

 

 

 

 

 

 

Keskiviikko 21.11.2007

Päivän RG Linet

http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=286109

 

 

 

 

 

 

 

Tiistai 20.11.2007

Päivän RG Linet

http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=285950

 

 

 

 

 

 

 

Tiistai 20.11.2007 klo 16.30-20.00

Sosiaali- ja terveyslautakunnan kokous

Pitkä kokous, jonka aluksi oli esitelmä kaupungin prosessien kartoituksesta. Tähän asiaan palaan myöhemmin. Mutta hyvä asia kokonaisuudessaan, sillä prosessien kartoitus selkeyttää ja kehittää toimintaa, 

Kokouksessa päätettiin Kaupunginsairaalaan osastojen 8 ja 9 hankesuunnitelmasta eli remontin suuntaviivoista.  Muut kokouksen asiat löytyvät ao. linkistä.

 

Kokouksessa saimme raportin lääkäritilanteesta joka on kehittynyt hyvään suuntaan verrattaessa tilannetta vuoden parin takaiseen.

Hammaslääkäritilanne ei sen sijaan ole oikein hyvä, mutta siihenkin tullee muutoksia pikkuhiljaa. Esimerkiksi ensi syksynä alkaa Vaasassa Turun yliopiston hammaslääkärikoulutukseen liittyvä harjoitteluvastaanotto.

 

Saimme myös raportin Stakesin kouluterveyskyselystä, johon  tässä linkki. Kouluterveydenhuoltoon tulee jatkossa panostaa lisää resursseja. Katso raportti, linkki 1 ja linkki 2. 

 

Esityslistat ja pöytäkirjat löydät täältä.

 

Sanomalehti Pohjalainen kirjoitti kokouksesta näin:

http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=286352

 

 

 

 

 

 

 

Maanantai 19.11.2007 klo 18

Kokoomuksen Vaasan kunnallisjärjestön hallituksen kokous.

Juoksevia asioita.

 

 

 

 

 

 

 

Sunnuntai 18.11. 2007 klo 18.30

Kaupunginhallituksen maanantain (19.11.2007) esityslistan läpikäynti kaupunginhallituksen Kokoomuksen edustajien kanssa.

Esityslistat ja pöytäkirjat löydät täältä.

 

 

 

 

 

 

 

Lauantai 17.11.2007

Päivän RG Linet

http://www.pohjalainen.fi/arc_article.jsp?article=285254

 

 

 

 

 

 

 

Torstai 15.11.2007

Päivän RG Linet

http://www.pohjalainen.fi/arc_article.jsp?article=284753

 

 

 

 

 

 

 

Perjantai 09.11.2007

Päivän RG Linet

Aikaisemmin kerroin, että olin lähettänyt s-postia eräälle Kokoomuslaiselle europarlamentaarikolle. Perjantaina hän soitti minulle ja keskustelimme Merenkurkun liikenteestä. Lyhyellä aikavälillä EU: sta ei ole saatavilla apua, kuten oletinkin. Pitkällä aikavälillä voisi olla jonkinlaisia mahdollisuuksia, jos Merenkurkun liikenne saataisiin mukaan johonkin EU-hankkeeseen. Merenkurkun liikenteen mukaan saaminen johonkin hankkeeseen edellyttäisi Suomesta poliittista painetta. ”Europarlamentaarikkoni” selvittää voisiko aiheesta tehdä kysymyksen tms. EU-parlamentissa.

 

 

 

 

 

 

 

Torstai 07.11.2007

Eräs henkilö oli sanomalehti Pohjalaisen haastateltavana Kruununmakasiini ehdotuksineen, hyvä asia.

Olen kuitenkin tehnyt aiheesta valtuustoaloitteen kesällä ja asia etenee virkamiesvalmistelussa.

Tässä aloitteeni: http://www.sepporapo.fi/aloitteet/20070827_huvila.pdf

 

Tässä Pohjalaisen torstai päivän RG Line uutiset:

http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=283164

http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=283201

 

 

 

 

 

 

 

Keskiviikko 07.11.2007

Olin Merenkurkun liikenteen ongelmista eilen sähköpostilla yhteydessä erääseen Kokoomuksen europarlamentaarikkoon. Olin häneen yhteydessä jo valtuuston 5.10.2007 kokouksen jälkeen. Tänään soitin myös hänen avustajalleen Suomessa.

 

Ohessa linkkejä keskiviikon sanomalehti Pohjalaisen RG Linea koskeviin kirjoituksiin.

http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=282938
http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=282957
http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=282998
http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=282927
http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=282945
http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=2829
44 

 

 

 

 

 

 

 

Maanantai 05.11.2007 klo 17.45- n. 22.30

Vaasan kaupunginvaltuuston kokous.

Asiat etenivät joutuisasti viimeiseen pykälään, joka oli RG Linen rahoitus. Puhujia oli lähes yhtä paljon kuin edelliselläkin kerralla. Tilasin puheen heti aluksi ja taisin olla vuorossa seitsemäntenä. Puhuin takuiden puolesta.

 

Niillä tiedoilla, mitä minulla oli, olisi ollut kaupunkilaisten edun vastaista äänestää ei. Asian puolesta äänestäminen ei ollut riskitöntä, sillä ei ollut täysin varmaa, että kaikki menee hyvin siihen asti, kunnes lainat on maksettu. Nykytiedoilla se olisi kuitenkin ollut mahdollista tai jopa todennäköistä (mutta upposihan Titanic vaikka ei pitänyt). Joka tapauksessa laivan jokainen liikennepäivä Merenkurkussa olisi pienentänyt kaupungin vastuita ja velkoja. Nyt saattaa käydä niin, että  liikennöinti loppuu, yhtiö menee konkurssiin ja velat kaatuvat vaasalaisille heti maksettavaksi.

 

Vaikka varustamoyhtiö löytäisikin uuden kumppanin kaupungin tilalle, niin eivät kaupungin vastuut mihinkään katoa. Ne ovat ja pysyvät. Luulisin, että sellaista ihmettä ei tapahdu, että joku maksaa kaupungin vapaaehtoisesti ulos.

 

Jos yhtiö menee nyt konkurssiin, loppuu liikenne ainakin joksikin aikaa. Kuinka kauaksi, sitä ei kukaan tiedä. Eikä kannata edes nähdä unta, että pelkkä matkustajaliikenne Merenkurkussa kannattaisi nykytilanteessa.

 

Tässä linkki 15.10.2007 valtuuston kokoukseen.

 

Demokratia on puhunut, nyt eletään uusien haasteiden edessä ja katsotaan kuinka jatkossa käy!    

Esityslistat ja pöytäkirjat löydät täältä.

 

Sanomalehti Pohjalainen kirjoitti kokouksesta näin:

http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=282694

http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=282831

http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=282830

http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=282822

 

Pohjalaisen Online uutinen maanantai päivänä klo 11.20:

http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=282862

 

 

 

 

 

 

 

Maanantai 05.11.2007 klo 17

Valtuustoryhmän kokous

Käytiin läpi illan ohjelmaa ja pääosassa tulee olemaan RG Line.

Esityslistat ja pöytäkirjat löydät täältä.

 

 

 

 

 

 

 

Torstai 01.11.2007 klo 17

Valtuustoryhmän kokous

Käytiin läpi maanantai valtuuston esityslista. Omassa ryhmässämme samat tulee kannattaman kuin ennenkin joten tässä suhteessa ei ole muutoksia.

 

 

 

 

 

 

 

Perjantai 26.10.2007 klo 18.30-20.30

Rakennusmessujen avajaiset.

Myös valtuutettuja oli kutsuttu rakennusmessujen avajaisiin, paikalla oli ehkä 15-20 valtuutettua ja ja satoja muita kutsuttuja, katselin messut läpi.

 

 

 

 

 

 

 

Torstai 25.10.2007 klo 17.30

Lapsiasianneuvoston kokous

Käytiin läpi Vuoden 2007 kouluterveyskyselyn tulokset ja valmisteltiin loppuraporttia.

 

 

 

 

 

 

 

Maanantai 22.10.2007 klo 18.00

Kokoomuksen Vaasan kunnallisjärjestön hallituksen kokous.

Juoksevia asioita

 

 

 

 

 

 

 

Sunnuntai 21.10.2007 klo 17.00

Kaupunginhallituksen maanantain (22.10.2007) esityslistan läpikäynti kaupunginhallituksen Kokoomuksen edustajien kanssa.

Kaupunginhallituksen esityslistat ja pöytäkirjat löydät täältä.

 

 

 

 

 

 

 

Keskiviikko 17.10.2007 klo 16.30-19.15

Rakennus- ja ympäristölautakunnan kokous.

Esityslistan pykälä 123 kuului näin: LAUSUNNON ANTAMINEN STENA METALLIYHTYMÄ OY:N YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUKSESTA. Kyseessä on Klemettilässä oleva rautaromuvarasto, joka ei ole todellakaan kaunistus kaupungille. Asiasta käytiin pitkään keskustelua ja esittelijä tiukensi esitystään. Lautakunta esittää lausunnossaan mm. että yritykselle tulee löytyä uusi toimipaikka lähiaikoina. Tiedon mukaan Runsorista on tulossa tontteja tämän tyyppiselle toiminnalle, toivottavasti kumpikin romualan yrittäjä muuttaa sinne.

 

Sanomalehti Pohjalainen kirjoitti kokouksesta näin:

http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=279042

 

Esityslistat ja pöytäkirjat löydät täältä.  

 

 

 

 

 

 

 

Maanantai 15.10.2007 klo 17.45- n. 22.30

Vaasan kaupunginvaltuuston kokous.

Kokouksen alussa kaupunginhallituksen pj esitti muutoksen pääomalainan perusteisiin. Illan aikana pidettiin varmaan ainakin 30 puhetta. Minäkin kävin puhumassa aiheesta viimeisenä ennen äänestystä.

Olen selvittänyt RG Linen laina-asiaa itselleni niin perusteellisesti kuin vain on mahdollista, joten oma päätökseni takuiden puolesta perustuu hankkimaani tietoon, ei luuloihin eikä tunteisiin. 

 

RG-linen lainatakuissa kaikki alkaa tammikuusta v. 2001 (en ollut vielä silloin valtuustossa), jolloin valtuusto on myöntänyt RG-linelle ensimmäiset takuut. Ehkä silloin ei olisi pitänyt lähteä tukemaan lainoja. Tässä kohdin on tietenkin helppoa olla jälkiviisas. Joka tapauksessa laiva on siitä lähtien ollut liikkeellä ja lainoilla on ollut Vaasan vakuudet.

 

Vaikka asiasta voidaan olla montaa mieltä, minusta olisi ollut vaasalaisten edun vastaista hylätä ehdotus. Kielteinen päätös olisi ajanut yhtiön konkurssiin ja Vaasalta olisi tulevaisuuden satamatulojen ohella jäänyt heti saamatta 600 000 € rästissä olevia maksuja. Myönteisellä päätöksellä yhtiö saattaa selvitä ja kykenee maksamaan velkojaan, jolloin myös vaasalaisten vastuut pienenevät joka lainalyhennyksellä. Tietenkin yhtiö voi mennä myöhemmin konkurssiin, mutta huonompi asia olisi ollut, jos näin olisi tapahtunut lokakuussa  2007 valtuuston ei-päätöksellä.  

 

Puheet siitä, että reitille tulisi matkustajalaiva, ovat pelkkää puppua. Ei kenelläkään ei olisi  varaa tai halua ostaa siihen laivaan lippua, sillä se maksaisi varmasti yli 1000 €. Halvat hinnat perustuvat verovapaaseen myyntiin ja suuriin matkustajamääriin. Nyt saamme rahtiliikenteen sivussa hoidetuksi matkustajaliikenteen, mutta risteilymeininkiä ei Vaasaan ole mahdollista palauttaa. Nykyiset hinnat ovat kohtuullisia, sillä matkalippu Uumajaan maksaa voimassa olevan aikataulun mukaan  55 € (eläkeläisille, opiskelijoille ja ryhmille 42 €). Menolippu Vaasasta Helsinkiin maksaa suunnilleen saman verran, mutta juna hyytyy usein Vaasan ja Seinäjoen välille.   

 

Toivotaan, että RG-line pystyy hoitamaan lainansa ja että matkustaja- ja rahtiliikenne jatkuu keskeytyksittä Merenkurkussa. 

 

Sanomalehti Pohjalainen kirjoitti kokouksesta näin:

http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=278478

http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=278481

 

Esityslistat ja pöytäkirjat löydät täältä.

 

 

 

 

 

 

 

Maanantai 15.10.2007

Tiedotus ja kyselytilaisuus valtuutetuille koskien RG Linen lainan uudelleenjärjestelyjä.

Valtuustosaliin oli kokoontunut ehkä 2/ 3 tai vähemmän valtuutettuja kuulemaan ja kysymään lisätietoja RG-linen laina-asiasta. Omasta ryhmästä oli paikalla itseni lisäksi 1 varsinainen ja yksi varavaltuutettu. 

Tilaisuus oli asiallinen ja antoi jonkin verran lisätietoa asiasta.

 

 

 

 

 

 

 

Maanantai 15.10.2007

Sanomalehti Pohjalainen kirjoitti tulevasta illan kokouksesta näin:

http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=278255

 

 

 

 

 

 

 

Sunnuntai 14.10.2007 klo 16

Valtuustoryhmän kokous

Valtuustoryhmä kokoontui keskustelemaan ylimääräisessä valtuuston istunnossa käsiteltävää RG-linen takausta. Todettiin, että ryhmämme ei ole asiassa yksimielinen. Enemmistö ryhmästä on lainan uudelleenjärjestelyn kannalla.  

 

 

 

 

 

 

 

Perjantai 12.10.2007 klo 15

Tutustuminen RG1 alukseen.

Varustamo oli kutsunut valtuutetut tutustumaan RG1 alukseen. Kovin vähäisessä määrin valtuutetut kutsua noudattivat, paikalla oli 7 valtuutettua joista Kokoomuksesta yhteensä 3.

Laivaan tutustuminen oli mielenkiintoista, mutta ei minulle ainutlaatuista sillä olen tutustunut useampaan laivaan vuosien kuluessa.  

 

Sanomalehti Pohjalainen kirjoitti vierailusta näin:

http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=277857

 

 

 

 

 

 

 

Keskiviikko 10.10.2007

Sanomalehti Pohjalainen kirjoitti vielä maanantain valtuustosta näin:

http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=277136
http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=277137
http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=277193

 

 

 

 

 

 

 

09.10.2007 klo 18.00

Vaasan Kokoomuksen syyskokous.

Esillä normaalit syyskokous asiat. Jatkan edelleen Vaasan Kokoomus ry: n puheenjohtajana.

 

 

 

 

 

 

 

09.10.2007 klo 17.30-22.20

Vaasan Kokoomuksen hallituksen kokous

Juoksevia asioita.

 

 

 

 

 

 

 

Maanantai 08.10.2007 klo 17.45- n. 22.20

Vaasan kaupunginvaltuuston kokous.

Harvoin on valtuustosalissa yhtä paljon median edustajia kuin nyt.

Asia etenivät kohtalaisen vauhdikkaasti pykälään 110 joka kuului näin: LAINAN TAKAUS JA OMAN PÄÄOMAN SIJOITUS RG LINE OY AB. Itsekin ilmoittauduin puhujaksi, mutta en päässyt puhumaan koska pöydällepanoesitys ja äänestys siitä tuli ennen puhettani. Käsittelyn aluksi kaupunginjohtaja esitteli päätösesityksen taustat, kuuntele esitys.

Olen itse pohtinut asiaa ja todennut päätöksen ikäväksi ja vaikeaksi. Näin jälkikäteen on helppo olla viisas, ehkä aikoinaan ei olisi pitänyt lähteä liikennettä tukemaan kaupungin takauksin. Mutta takauksista on päätetty ensimmäisen kerran jo ennenkuin olen tullut valtuuston jäseneksi.

 

Olen tullut siihen tulokseen, että takauksia on nyt jatkettava, sillä jos nyt kaupungin takuut loppuisivat, siitä seuraisi, että kaupunkimme saisi merkittäviä tappioita välittömästi ja alueen elinkeinoelämälle syntyisi merkittävää haittaa.  

Jatkamalla takauksia on mahdollisuus jonain päivänä saada lainat takaisin. Minusta sillä ei ole merkitystä onko lainojen takuuna laiva vai pitsaosakkeet, pääasia on, että vakuudet kattavat vastuut.

Vaikka en päässyt puhumaan RG-line asiassa käväisin illan aikana pöntössä kolmen asian kohdalla: KUNTSIN MODERNIN TAITEEN MUSEON SISÄILMAN KUIVATUKSEN JÄRJESTÄMINEN ,  TOIMINTA-AVUSTUS / JUPITER ja KAUPUNGINORKESTERIN JA KAUPUNGINTEATTERIN HALLINNOLLINEN YHDISTÄMINEN.

Puheenjohtaja kertoi kokouksen lopussa, että valtuusto kokoontuu  15.10.2007 klo 17.45 jatkamaan RG-line- asian käsittelyä.

 

Täytyypä miettiä ja pohtia kantaansa vielä lisää ennen maanantain kokousta.

 

Sanomalehti Pohjalainen kirjoitti kokouksesta näin: http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=276963

 

Esityslistat ja pöytäkirjat löydät täältä.

 

 

 

 

 

 

 

Maanantai 08.10.2007 klo 17

Valtuustoryhmän kokous

Käytiin läpi illan ohjelmaa ja kuten ennakkoon tiedettiin, että pääosassa tulee olemaan RG-linen lainan takaus. Keskushallinto oli toimittanut taustatietoa ryhmille.

Esityslistat ja pöytäkirjat löydät täältä.

 

 

 

 

 

 

 

Maanantai 08.10.2007

Sanomalehti Pohjalainen kirjoitti tulevasta valtuuston kokouksesta näin:

http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=276744

 

 

 

 

 

 

 

Lauantai  06.10.2007 klo 18

Kaupungin juhlavastaanotto kaupungintalolla.

Kaupungin uudenvuodenvastaanotto on siirretty pidettäväksi lokakuussa kaupungin syntymäviikolla. Paikalla oli runsaasti väkeä Vaasasta ja maakunnasta. 

 

Sanomalehti Pohjalainen kirjoitti juhlasta näin:

http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=276551

 

 

 

 

 

 

 

Torstai 0410.2007 klo 17

Valtuustoryhmän kokous

Maanantain kokouksen tärkein asia tulee olemaan RG-linen lainojen takaus.

Voisi sanoa, että kyseessä on lainojen uudelleenjärjestely. Ikävää, että näitä RG-linen takauksia on jouduttu ja joudutaan taas tekemään.

Kaupungin tavoitteena on koko ajan ollut laivaliikenteen turvaaminen. Se on syy, miksi tähän on aikoinaan menty. Näin jälkikäteen voidaan viisaasti sanoa, että ei olisi ehkä kannattanut. En ole noita päätöksiä aikoinaan ollut tekemässä, siinä mielessä olen ikään kuin joutunut mukaan liikkuvaan laivaan.

Lainajärjestelyissä Rabben firma laittaa laivayhtiöön lähes 2,5 milj. euroa. Kaupunki ja Sampopankki lainaavat yhteensä lähes saman summan. Pitsaosakkeet lakkaavat olemasta lainan vakuutena tämän jälkeen.

Jos asia kiinnostaa kannattaa perehtyä esittelyaineistoon, joka kertoo kaiken.

 

Tässä vielä faktoja, jotka on 4.10.07 toimittanut Johan Lidsle:

1)

Vaasan satama + Vaasan kaupunki joutuvat kirjaamaan 680.000 euron luottotappion saamatta jääneistä satama- ja takausmaksuista.

2)

Noin 60 työpaikkaa menetetään (kunnallisveroa vuodessa noin 330.000 euroa).

3)

Korkokulut, kunnes vakuutena oleva alus saadaan myytyä, noin 200.000 euroa.

4)

RG I: arvioidaan saatavan 9.250.000 euroa, jolloin kaupungin takaamalle 2.700.000 euron lainalle riittää täysimääräinen kate.

5)

Kaupungin takaamalle Casino Expressin hankintalainalle ja lisälainalle

(1.075.000 euroa) arvioidaan riittävän katetta Kotipizzaosakkeiden jälkipantista ja R. Grönblomin takauksesta.

 

Liikenteen loppumisen jälkeen:

1)

Kaupungin ja sataman vuosittaiset tuotot 730.000 euroa tämän vuoden

tasolla jäävät saamatta. Samoin kunnallisverotulot noin 330.000 euroaävät saamatta.

2)

Kaupunki on vuodesta 2001 saanut noin 2.200.000 euroa tavaramaksuina ja vuokrina RG-Lineltä.

3)

Liikenteen uudelleenavaaminen vaikeata, koska kuljetukset ovat hakeutuneet vaihtoehtoisille reiteille.

4)

Uuden liikenteen avaaminen vaatii myös huomattavaa panosta Vaasan kaupungilta.

 

Esityslistat ja pöytäkirjat löydät täältä.

 

 

 

 

 

 

 

Tiistai 02.10.2007

Valtuustoseminaari

Kaupunginvaltuusto kokoontui juhlaseminaariin kaupungin 401-vuotissyntymäpäivänä.

Seminaarissa piti juhlaesitelmän Hallinto- ja kuntaministeri Mari Kiviniemi. Puheessaan hän käsitteli kunta- ja palvelurakenneuudistusta ja sen nykytilaa.

Harmi vain, jos naapurikunnissa löytyy halukkuutta Vaasaan liittymiseen vasta sen jälkeen, kun ns. porkkanarahat on käytetty ja keppi otettu käyttöön.  

 

Sanomalehti Pohjalainen kirjoitti seminaarista näin:

http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=275687

http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=275689

 

 

 

 

 

 

 

Sunnuntai 30.09.2007 klo 18.00

Kaupunginhallituksen maanantain (01.10.2007) esityslistan läpikäynti kaupunginhallituksen Kokoomuksen edustajien kanssa.

Kaupunginhallituksen esityslistat ja pöytäkirjat löydät täältä.

 

 

 

 

 

 

 

Tiistai 23.09.2007

Tänään piti olla Sosiaali- ja terveyslautakunnan kokous, mutta kokous peruutettiin.

 

 

 

 

 

 

 

Maanantai 22.09.2007 klo 18.00

Kokoomuksen Vaasan kunnallisjärjestön hallituksen kokous.

Juoksevia asioita

 

 

 

 

 

 

 

Lauantai 22.09.2007 klo 10.30-18.00

Kokoomuksen paikallisyhdistysten puheenjohtajapäivät Seinäjoella.

Olin tilaisuudessa mukana Vaasan Kokoomuksen puheenjohtajan ominaisuudessa. Puheenjohtajapäiville oli kokoontunut väkeä ympäri Suomea. Tilaisuus oli antoisa ja antoi joitakin vinkkejä, miten viedä toimintaa eteenpäin.

Paljon on puhuttu siitä, kuinka Kokoomus lupasi ennen eduskuntavaaleja hoitajien palkkaan lisää 500 €. Nyt kuultiin puolueen puheenjohtajan suusta, mistä puheet  500 € korotuksesta on lähtöisin. Tässä suora lainaus sanomalehti Pohjalaisen tekstistä: "Katainen kiisti puolueensa luvanneen vaaleissa euromääriä hoitajille. Ainoa yhteys oli Iltalehden kysely. 500 euron tavoite oli Iltalehden vaalikyselyn summa, jota sitten on virheellisesti väitetty kokoomuksen lupaukseksi. Lehdessä kysyttiin, pitäisikö palkkoja nostaa 500 euroa, vastausvaihtoehtoina olivat kyllä tai ei. Vastasimme "kyllä" sillä tarkennuksella, ettei tavoitteeseen päästä kertakorotuksella. Kataisen mukaan vastaus olisi edelleen täsmälleen sama."

 

Sanomalehti Pohjalainen kirjoitti tilaisuudesta näin:

http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=273521

http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=273521&image=2

http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=273523

http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=273522

http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=273516

http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=273493

 

 

 

 

 

 

 

Sunnuntai 16.09.2007 klo 18.00

Kaupunginhallituksen maanantain (17.09.2007) esityslistan läpikäynti kaupunginhallituksen Kokoomuksen edustajien kanssa.

Kaupunginhallituksen esityslistat ja pöytäkirjat löydät täältä.

 

 

 

 

 

 

 

Perjantai 14.9.2007

Tänään tuli peruutus seuraavasta sosiksen kokouksesta, lue lisää.

 

 

 

 

 

 

 

Keskiviikko 12.09.2007 klo 18.00

Kokoomuksen Vaasan kunnallisjärjestön hallituksen kokous.

Juoksevia asioita

 

 

 

 

 

 

 

Tiistai 11.9.2007

Sosiaali- ja terveyslautakunnan kokous, klo 16.30-19.45

Kyseessä oli Sosiaali- ja terveyslautakunnan budjettikokous. Ensi vuonna tullaan panostamaan paljon vanhushuoltoon ja paljon on tulossa uusia virkoja, jos valtuusto hyväksyy esitetyn budjetin. Budjetti on kuitenkin 2,9 milj. € yli kehyksen, joten muutoksia on tulossa esitettyyn nähden ennen valtuustokäsittelyä ja ehkä sen aikanakin.  

 

Lääkäritilanne on tällä hetkellä kohtalaisen hyvä, katso lisää.

Esityslistat ja pöytäkirjat löydät täältä.

 

Sanomalehti Pohjalainen kirjoitti kokouksesta näin:

http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=271327

http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=271274

http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=271265

 

 

 

 

 

 

 

Maanantai 10.9.2007 klo

Tänään piti olla Vaasan kaupunginvaltuuston kokous, kokous peruuntui, lue lisää.

 

 

 

 

 

 

 

Sunnuntai 02.09.2007 klo 18.00

Kaupunginhallituksen maanantain (03.09.2007) esityslistan läpikäynti kaupunginhallituksen Kokoomuksen edustajien kanssa.

Kaupunginhallituksen esityslistat ja pöytäkirjat löydät täältä.

 

 

 

 

 

 

 

Maanantai 27.8.2007 klo 17.45- n. 21.15

Vaasan kaupunginvaltuuston kokous.

 

Valtuuston kokoontumisen pääasiallinen syy oli Kunta- ja palvelurakenteen uudistusta koskevan raportin (PARAS-hanke) käsittely, joka tehtiin tässä ylimääräisessä valtuuston istunnossa.

 

Illan listalla oli ensimmäisenä kohtana Ympäristötilinpäätös. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun Vaasassa kyseinen raportti tehtiin, tästä on hyvä jatkaa. Kävin lyhyesti puhumassa liikenteen meluntorjunnasta.

 

Esityslistan kohdat 87, 88, 89 ja 96 käsiteltiin yhdessä, sillä nämä kaikki ovat asioita, jotka liittyvät Kunta- ja palvelurakenteen uudistukseen. Aiheesta käyttivät puheenvuoron lähinnä vain ryhmien puheenjohtajat.  

 

Omia kommentteja illan keskeisiin asialistan kohtiin löytyy täältä.

 

Illan lopuksi jätin aloitteen, joka löytyy täältä.

 

Valtuuston kokouksia pääsee nyt seuraamaan jälkikäteen NET-TV:n kautta. Käykääpä katsomassa.

 

Esityslistat ja pöytäkirjat löydät täältä.

 

Sanomalehti Pohjalainen kirjoitti kokouksesta näin:   

http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=267862

http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=267863

 

Illan aloite sivusi myös palanutta Kustaanlinnan  uimalaa. Tässä Pohjalaisen kirjoitus palaneesta uimalasta: http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=267795

 

 

 

 

 

 

 

Maanantai 27.6.2007 klo 17

Valtuustoryhmän kokous

Käytiin illan ohjelma läpi.

Esityslistat ja pöytäkirjat löydät täältä.

 

 

 

 

 

 

 

Torstai 23.8.2007 klo 18-21

Valtuustoryhmän kokous

Maanantain kokouksen listalla on monia merkittäviä kohtia. 

Tärkeimmät ovat kohta 89, joka kuuluu TAUSTASELVITYS KUNTARAKENTEEN VAIHTOEHDOISTA VAASAN SEUDULLA ja kohta 96, joka kuuluu PERUSTERVEYDENHUOLLON YHTEISTOIMINTA-ALUEEN MUODOSTAMINEN LAIHIAN JA VÄHÄNKYRÖN KUNTIEN KANSSA. Edellä mainitut kohdat liittyvät siihen, että Vaasan ja naapurikuntien kanssa ei ole onnistuttu neuvottelemaan kuntaliitosta ja joudumme tyytymään näihin ratkaisuihin. Toivottavasti tulevaisuudessa kuntaliitosasiat etenevät. 

Vaasan talous on menossa huonompaan suuntaan, sillä menot kasvavat enemmän kuin on suunniteltu, mutta onneksi tuloissa on käynyt samoin. Nyt täytyisi pitää menot tiukasti kurissa ja maksaa vanhoja velkoja pois.

 

Kokouksen aluksi tutustuttiin Vaasan veden Pilvilammen vesilaitoksen toimintaan.

Esityslistat ja pöytäkirjat löydät täältä.

 

 

 

 

 

 

 

Keskiviikko 22.08.2007klo 18.00

Vaasan Kokoomus ry:n hallituksen kokous.

Normaali kokous, missä hoidettiin juoksevia asioita.

Kokouksen aluksi tutustuttiin SPR:n Monitorin toimintaan.

 

 

 

 

 

 

 

Tiistai 21.3.2007

Sosiaali- ja terveyslautakunnan kokous, klo 16.30-19.00

 

Kokouksen aluksi kuulimme esityksen Muistiklinikkatoiminasta Vaasassa.

 

Esityslistan merkittävin asia oli ehkäpä kohta 3 joka kuului näin: 3 1 kpl AIESOPIMUS YHTEISTOIMINTA-ALUEEN MUODOSTAMISESTA LAIHIAN JA VÄHÄNKYRÖN KUNTIEN KANSSA. Tämä liittyy siihen, että Vaasan ja naapurikuntien kanssa ei ole saatu neuvoteltua kuntaliitosta. Kyseinen malli on ns. isäntäkuntamalli, jossa Vaasa järjestää palvelut ja laskuttaa muita annetuista palveluista. Toivottavasti  tulevaisuudessa päästään kuntaliitoksiin.

 

Esityslistat ja pöytäkirjat löydät täältä.

 

Sanomalehti Pohjalainen kirjoitti kokouksesta näin:   

http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=266695

http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=266696

http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=266697

http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=266698

http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=266699

 

 

 

 

 

 

 

Sunnuntai 19.08.2007 klo 18.00

Kaupunginhallituksen maanantain (20.08.2007) esityslistan läpikäynti kaupunginhallituksen Kokoomuksen edustajien kanssa.

Kaupunginhallituksen esityslistat ja pöytäkirjat löydät täältä.

 

 

 

 

 

 

 

Perjantai 17.08.2007 klo 16.15-17

Ministeri Vaasassa

Viestintäministeri Suvi Linden oli Vaasan kokoomusväen vieraana. Aluksi saimme katsauksen hallituksen ajankohtaisasioihin, minkä jälkeen päästiin keskustelemaan Vaasa koskevista asioista,  mm. Vaasan radan sähköistämisestä. Työtä sähköistämisen eteen tulee tehdä koko ajan, sillä mitään ei ole vielä päätetty.    

 

 

 

 

 

 

 

Sunnuntai 01.07.2007

Kaupunginvaltuutettujen saama tiedote koskien asuntomessuja.

 

 

 

 

 

 

 

Tiistai 19.6.2007 klo 16.30-18.45

Sosiaali- ja terveyslautakunnan kokous

Illan esityslistalla oli pari muutosvaatimusta koskien Vuorikodin hoivaosaston ja askartelutilojen sulkemista. Vuorikodin hoivapaikat ja askartelupaikat ovat täysin hallinnassa, joten oikaisuvaatimukset todettiin aiheettomiksi, vaikka Vasemmistoliiton edustajat ja yksi demari tekivät toisenlaisen esityksen. Se hävisi äänestyksessä äänin 8-3. Suurin osa kokouksen ajasta meni näiden kahden asian käsittelyyn.

Muita kokouksen aiheita oli mm. Sosiaaliasiamiehen palvelujen järjestäminen 14:sta naapurikunnan kanssa. Lisäksi päätettiin laittaa Kehitysvammaisten tukiyhdistyksen avustus jatkossa talousarvioon,

Lääkäritilanne on tällä hetkellä kehittymässä huonompaan suuntaan ainakin lyhyellä aikavälillä tarkasteltuna. Katso tilastoja.

 

Sanomalehti Pohjalainen kirjoitti kokouksesta näin:

http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=254304

http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=254305

http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=254306

http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=254307

http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=254308

 

Esityslistat ja pöytäkirjat löydät täältä.

 

 

 

 

 

 

 

Maanantai 18.6.2007 klo 17.45-23.15

Vaasan kaupunginvaltuuston kokous.

Illan ensimmäinen kohta oli § 67, vuoden 2006 tilinpäätös. Kävin puhumassa lyhyesti hyvän tilinpäätöksen nakertajista eli esim. sellaisista toimista, jotka eivät ole kunnan ydinosaamisaluetta ja jotka eivät pysy budjetissaan. Esimerkki tästä on kaupungin painatuskeskus. Olen tehnyt painatuskeskuksen ulkoistamisesta myös aloitteen n. vuosi sitten.

 

Seuraava kohta kohta oli § 67, joka kuului: TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2006. Tässä kohtaa kaikki ryhmäjohtajat puhuivat ja kehuivat tarkastuslautakuntaa hyvästä työstä, ihan aiheesta!

 

Pykälässä 70 oli esillä pöydälle jäänyt Kondis-hanke. Valtuustoryhmien puheenjohtajat olivat yhteistuumin muotoilleet uuden esityksen, joka hyväksyttiin. On hyvä, että poliitikot ottavat vallan, jos virkamiesten hoitamana asia ei etene. Tämän kaltaisessa poliittisessa päätöksen valmistelussa kannattaisi jatkossa myös konsultoida lakimiehiä, että sopimukseen ei jäisi turhia aukkoja. Kaiken kaikkiaan Kondis-hanke ei ole kaupungista enää kiinni, joten puuhamiehet voivat viedä asiaa eteenpäin ja katsoa, saavatko synnytettyä Kondista vaasalaisille eläkeläisille.

 

Pykälä 74 kuului näin: PYHÄN MARIAN KIRKONRAUNIOIDEN OMISTUSSUHTEEN SELVITYS / VALTUUSTOALOITE, SEPPO RAPO. Ihmeellistä, että virkamies saa kehitettyä raunioiden omistussuhteista ongelman n. 154 vuotta tapahtuneen jälkeen. Onneksi aloite käsiteltiin nopeasti ja asiallisesti. Selvitystyössä kävi ilmi, että rauniot omistaa tai niiden omistajaksi ilmoittautuu Vaasan kaupunki.

 

Pykälä 75 kuului näin: KAUPUNGINORKESTERIN JA KAUPUNGINTEATTERIN HALLINNOLLINEN YHDISTÄMINEN. Kävin puhumassa asiasta ja tein ponsiesityksen, joka hyväksyttiin. Jatkossa täytyy paimentaa, että tapahtuu myös niin kuin ponnessa sanotaan. Tässä puheeni ja ponsi.

 

Illan viimeinen kohta oli pykälä 85, joka kuului näin: SOSIAALI-, TERVEYS- JA SIVISTYSTOIMEN APULAISKAUPUNGINJOHTAJAN VIRAN TÄYTTÖ 1.10.2007-31.12.2008. Valtuustoryhmät ovat jo vuosia sitten sopineet kolmen kaupunginjohtajan mallista. Onko sopimus hyvä tai huono, en ota siihen nyt kantaa, mutta sitä pitää noudattaa ainakin tämän valtuustokauden loppuun. Mitä ensi valtuustokaudella sitten tapahtuu on sen ajan murhe. RKP ei saanut omassa porukassaan sovittua siitä, päätetäänkö valinta kaupunginhallituksen esityksen mukaan vai pannaanko virka avoimeen hakuun. Erimielisyydestä johtuen RKP:ltä tuli ehdotus, että virka täytetään avoimella haulla. Äänestyksen tulos meni tasan 25 puolesta ja vastaan, yksi valtuutettu äänesti tyhjää.

Koska kyseessä ei ollut henkilövaali, sen ratkaisi puheenjohtajan ääni. Kaupunginhallituksen esitys siis voitti ja Vaasa sai määräaikaisen RKP:läisen apulaiskaupunginjohtajan. Oma mielipiteeni, miksi puolsin Kaupunginhallituksen esitystä, löytyy aikaisemmasta päiväkirjamerkinnästä.    

   

Kaupunginvaltuuston ryhmien puheenjohtajat  allekirjoittivat Vaasan radan sähköistämistä vauhdittavan kirjeen, joka lähetetään eduskuntaan. Kirje on laadittu Kokoomuksen Vaasan kunnallisjärjestön aloitteesta allekirjoittaneen toimesta.

 

Esityslistat ja pöytäkirjat löydät täältä.

 

Sanomalehti Pohjalainen kirjoitti kokouksesta näin:

http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=254067

http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=254068

http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=254297

 

 

 

 

 

 

 

Maanantai 18.6.2007 klo 17

Valtuustoryhmän kokous

Käytiin läpi illan agendaa. RKP: n rivit jakautuneet kahtia apulaiskaupunginjohtajakysymyksessä. Kondis-hanke tullee menemään läpi.

 

 

 

 

 

 

 

Torstai 14.6.2007 klo 17

Valtuustoryhmän kokous

Kokouksen aluksi Kondis-miehet Tarpio ja Strahle esittelivät Kondis-hanketta Kokoomuksen valtuustoryhmälle.

Maanantain kokouksen esityslistalla on monta mielenkiintoista asiaa, joten puheita tulee varmasti melko paljon. Ehkä yleisölle mielenkiintoisimmat ovat Kondis-hanke ja apulaiskaupunginjohtajan valinta.

Kondiksesta ollaan viimeisen viikon aikana rakennettu yhteistä näkemystä valtuutettujen kanssa siten, että ainakin useimmat valtuustoryhmät tai jäsenet sen hyväksyvät. Maanantaina näemme sitten, mikä tuo yhteinen näkemys on.

 

Apulaiskaupunginjohtajan valinta on puhuttanut paljon etukäteen ja puhuttaa vielä varmasti valtuustossa. Oma kantani ja myös Kokoomuksen kanta on se, että puollamme Stenmanin valintaa. Syynä on se, että paikka on RKP:n  ja on turhaa käynnistää avointa hakuprosessia, koska määräaikaisuus päättyy v. 2008. Avoimella hakuprosessilla saataisiin paikka täytettyä juuri ennen määräaikaisuuden loppumista. Jos kyseessä olisi pysyvä virka, täytyisi silloin olla tietysti avoin haku.

 

Toivon mukaan v. 2008 aikana pääsemme päättämään siitä, montako kaupunginjohtajaa meillä on tulevaisuudessa. Itse ole tällä hetkellä yhden kannalla ja hänen tukenaan olisivat ns. toimialajohtajat (3 kpl) (sosiaali- ja terveys, kaavoitus ja kunnallistekniikka sekä koulutus ja sivistys)

Nämä kolme toimea ovat jo tällä hetkellä olemassa, mutta eri nimillä. Poissuljettu ei ole tulevaisuudessa myöskään pormestarimalli. Se voisi olla hyvinkin varteenotettava vaihtoehto tulevaisuutta ajatellenAika näyttää kuinka kaupunginjohtajakysymys aikanaan ratkeaa.

 

Sanomalehti Pohjalainen kirjoitti tulevasta valtuuston kokouksesta näin:

http://www.pohjalainen.fi/arc_article.jsp?article=253198&
http://www.pohjalainen.fi/arc_article.jsp?article=253193
 

Esityslistat ja pöytäkirjat löydät täältä.

 

 

 

 

 

 

 

Sunnuntai 10.06.2007 klo 18.00

Kaupunginhallituksen maanantain (11.06.2007) esityslistan läpikäynti kaupunginhallituksen Kokoomuksen edustajien kanssa.

Kaupunginhallituksen esityslistat ja pöytäkirjat löydät täältä.

 

 

 

 

 

 

 

Sunnuntai 03.06.2007 klo 18.00

Kaupunginhallituksen maanantain (04.06.2007) esityslistan läpikäynti kaupunginhallituksen Kokoomuksen edustajien kanssa.

Kaupunginhallituksen esityslistat ja pöytäkirjat löydät täältä.

 

 

 

 

 

 

 

Tiistai 29.05.2007 klo 18.00-19.30

Kokoomuksen Vaasan kunnallisjärjestön hallituksen kokous.

Juoksevia asioita

 

 

 

 

 

 

 

Maanantai 28.05.2007 klo 17.45- n. 21

Kaupunginvaltuuston kokous.

Kokous meni niin kuin olin etukäteen ajatellut.

Ensimmäinen kohta, josta tuli enemmän puhetta, oli § 59 joka kuului: KIINTEIDEN JÄTEMAKSUJEN VAHVISTAMINEN 1.1.2007 ALKAEN. Asiasta tehtiin kaksi eri muutosesitystä, joista äänestettiin. Itse kannatin kaupunginhallituksen esitystä. Minusta on oikein, että kaikilta kiinteistöiltä peritään kiinteiden jätteiden jätemaksu asuipa kiinteistön omistaja missä kunnassa tahansa, jos kerran kiinteistö sijaitsee Vaasassa. Loma-asunto tuottaa muutakin jätettä kuin keittiöjätettä. Tätä kiinteää jätettä on esim. saunankiuas, jota ei voi viedä kerrostalon roskasäiliöön.

Purolan asemakaava oli pykälässä 60.

Purolalaiset olivat aktiivisia ennen kokousta ja esittelivät ongelmiaan valtuutetuille. Itse kävin pariinkin eri kertaan Purolassa katselemassa paikkoja, vaikka tunnen alueen kohtalaisen hyvin. Aina kun kaavoitetaan vanhaa aluetta, tulee joitakin "kipukohtia", joita ei saada ratkaistua niin, että kaikki olisivat tyytyväisiä. Yksi kipukohta oli Keskuskadun ja Sepänkyläntien risteykseen suunniteltu liikenneympyrä.

Liikenneympyrää koskien olimme ryhmänjohtajamme kanssa valmistelleet ponnen, joka kuului näin: Hyväksyessään päätösesityksen Vaasan Kaupunginvaltuusto edellyttää, että liikenneympyrää tai risteyksen laajennusta ei rakennetta Keskuskadun ja Sepänkyläntien risteykseen ennen kuin Välitie on rakennettu Kokkolantielle asti.

Välitien rakentamisen jälkeen arvioidaan liikenneympyrän tai risteyksen laajennuksen tarvetta Keskuskadun ja Sepänkyläntien risteyksessä.

Esittelin tämän ponnen perjantaina ryhmänjohtajien kokouksessa. Vasemmistopuolue olisi perjantaina halunnut laajemman ponnen. Sanoin perjantaina, että emme tule tukemaan laajempaa pontta varsinkaan, jos se rajaa rakentamista jollain tavalla.

Ryhmänjohtajamme kertoi kokouksessa ryhmämme hyväksyvän kannan kaavaan ja esitteli ponnen. Itse kävin myös puhumassa kaavasta ja kannatin ryhmämme tekemää pontta. Lopuksi Purolan kaava hyväksyttiin esittämällämme ponnella, muut ponnet ja esitykset kaatuivat äänestyksessä.

Pykälässä 63 käsiteltiin tekemääni valtuustoaloitetta jonka tein ensimmäisessä kokouksessani v. 2005. Yli kaksi vuotta kesti pelkkä virkamieskäsittely, mikä on liian pitkä aika. Vastaus aloitteeseeni oli kuitenkin asiallinen.

Illan viimeinen kohta oli Kondis-hanke. Kaikki valtuutetut eivät ole hankkeen takana, joten asia päätyi lopulta pöydälle. Minusta Vihreiden Hannu Katajamäki piti hyvän puheen Kondis-hankkeen puolesta. Itse olen tässä vaiheessa hankkeen puolella. Kondis-hankkeesta ja siitä käydystä keskustelusta voit lukea täältä lisää: http://www.vaasalaisia.info/keskustelu/index.php?topic=487.0

Kondis-hanke tulee seuraavaan valtuustoon 18.6., eikä sille tapahdu esittelymielessä tässä välillä mitään. Toivottavasti Kondis-hankkeen puuhamiehet ymmärtävät pitää valtuutetuille info-tilaisuuden Kondiksesta ennen kesäkuun valtuustoa.   

 

Sanomalehti Pohjalainen kirjoitti tulevasta valtuuston istunnosta maanantaina näin:

http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=249005

  

Itse valtuustosta sanomalehti Pohjalainen kirjoitti tiistaina näin:

http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=249215

http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=249216

http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=249186

 

Esityslistat ja pöytäkirjat löydät täältä.

 

 

 

 

 

 

 

Maanantai 23.4.2007 klo 17-17.45

Valtuustoryhmän kokous

Ei muutoksia torstain ja perjantain tilanteeseen, odotettavissa pitkä ilta.

 

 

 

 

 

 

 

Perjantai 25.5.2007

Valtuustoryhmän puheenjohtajien kokous.

Olin tuuraamassa ryhmämme puheenjohtajaa valtuustoryhmän kokouksessa. Ihmettelen RKP:n edustajan profiloitumista, kun täälläkin piti puhua ruotsia. 

 

 

 

 

 

 

 

Torstai 24.5.2007 klo 17-18.30

Valtuustoryhmän kokous

Käytiin läpi maanantain valtuuston esityslistaa.

Keskeisenä asiana on mm. pykälä 59 joka käsittelee kiinteiden jätemaksujen määräämistä . Tämä koskee  mm. vapaa-ajan asuntojen jätemaksuja. Puhetta ja äänestyksiä tulee varmasti. Itse olen maksun puolella. Purolan asemakaava on pykälässä 60. Ainakin ponsia tulee ja sen mukaan äänestyksiä. Illan viimeinen kohta pykälä 66 joka on Kondis-hanke. Saa nähdä kuinka käy?

Toivottavasti käy hyvin!

Esityslistat ja pöytäkirjat löydät täältä.

 

 

 

 

 

 

 

Maanantai 21.5.2007 klo 18-20

Valtuustoseminaari

Valtuustoseminaari oli koonnut kohtalaisen määrän valtuutettuja seminaariin.

Pääteema seminaarissa oli Vaasan talous, joka on juuri tällä hetkellä hyvässä mallissa, toivottavasti tilanne pysyy yhtä hyvänä. Jos kaikki menee jatkossakin hyvin, niin vuoden 2008 lopussa ei tarvitse korottaa veroäyriä.

Sosiaali- ja terveystoimeen on tulossa uusia virkoja "roppakaupalla". Yhteensä eri sektoreille kaavaillaan Vaasaan n. 175 uutta virkaa seuraavan kolmen vuoden aikana. Tuo luku on vielä suunnitelma, joka voi muuttua moneen kertaan.

 

Sanomalehti Pohjalainen kirjoitti seminaarista näin: http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=247770

 

 

 

 

 

 

 

Tiistai 15.5.2007

Sosiaali- ja terveyslautakunnan kokous, klo 16.30-19.15

15052007 klo 16.30-19.15

Sosiaali-ja terveyslautakunnan kokous

Ajattelin illan listan saadessani, että taitaa tulla kohtalaisen lyhyt kokous ja pääsee kerrankin ajoissa kotiin. Toisin kuitenkin kävi.

Illan aikana puhuttiin paljon eri asioista. Toinen kohta oli Vaasan aluetyöterveyden tilinpäätös vuodelta 2006. Kysyin siinä yhteydessä, miksi emme ole saaneet keikkalääkäreitä väestövastuuta hoitamaan. Ei kuulemma ole saatavilla, oli vastaus.

Kohta viisi kuului näin.: ALOITE VALMIUDESTA HOIDON ANTAMISEEN HUUMEIDENKÄYTTÄJIEN LÄHEISILLE. Tästä aiheesta käytiin pitkä keskustelu.

Myös tämä kohta joka kuuluu: TALOUSARVION SEURANTASELVITYS

TOTEUTUMATILANTEESTA 30.4.2007/SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI kirvoitti keskustelua. Siltä näyttää, että rahaa tarvitaan lisää. Kyselin tässä lisää lääkäritilanteesta ja sanoin, että pitää laatia suunnitelma että saadaan kaikki lääkäripaikat täyteen sekä pitää varautua tulevaisuudessa siihen, että meillä on lääkäri 1500/ asukasta kohti. Nyt on lääkäri 2099/ asukasta kohti. Kun otetaan huomioon, että kaikkia virkoja ei ole täytetty, niin meillä on lääkäri 2346/ asukasta kohti. Jos pyrimme tavoitteeseen lääkäri 1500 asukasta kohti tämä tavoite tarkoittaisi n. 11 uuden lääkäriviran perustamista. Kaiken kaikkiaan lääkäritilanne on väestövastuualueella parempi kuin aikoihin. Tällä hetkellä on vain 3 virkaa hoitamatta kun se pahimmillaan v. 2005 oli 8. Katso raportti lääkäritilanteesta.

 

Esityslistat ja pöytäkirjat löydät täältä.

 

 

 

 

 

 

 

Sunnuntai 13.05.2007 klo 18.00

Kaupunginhallituksen maanantain (14.05.2007) esityslistan läpikäynti kaupunginhallituksen Kokoomuksen edustajien kanssa.

Kaupunginhallituksen esityslistat ja pöytäkirjat löydät täältä.

 

 

 

 

 

 

 

Sunnuntai 06.05.2007 klo 18.00

Kaupunginhallituksen maanantain (06.05.2007) esityslistan läpikäynti kaupunginhallituksen Kokoomuksen edustajien kanssa.

Kaupunginhallituksen esityslistat ja pöytäkirjat löydät täältä.

 

 

 

 

 

 

 

Torstai 03.05.2007 klo 16.30- 19

Sosiaali- ja terveyslauta, lautakunnan iltakoulu.

Lautakunta kokoontui iltakouluun, minkä tarkoitus oli jakaa lautakunnan jäsenille informaatiota tulevista asioista.

Kaupungin parantunut talous tuonee mahdollisuuden panostaa edelleen lisää Sosiaali- ja terveystoimeen ensi vuoden budjetissa.  Ensi vuonna saanemme lisää resursseja mm. vanhuspuolelle.

 

 

 

 

 

 

 

Maanantai 23.04.2007 klo 17.45- n. 20

Kaupunginvaltuuston kokous

Illan ensimmäinen kohta oli: ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2005. Torstain päiväkirjassa ihmettelin, että nyt vasta tulee valtuuston v. 2005 arviointikertomus. Syynä tähän oli se, että kyseessä oli vasta ensimmäinen kerta kun näin tehdään.  Kävin puhumassa, että jatkossa arviointikertomukset täytyy saada aikaisemmin valtuustoon. Puhuin myös lääkäritilanteesta joka on parempi kuin aikoihin.

Illan äänestys käytiin kohdassa joka kuului näin: PALVELUASUMISTA IKÄÄNTYVILLE VAASALAISILLE. Kyseessä oli demariryhmän yhteinen aloite. Demarit eivät olleet annettuun Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausuntoon tyytyväisiä. Asia meni äänestykseen ja asia palautettiin uudelleen valmisteluun. Itse en ollut palautuksen kannalla koska näen Sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsenenä, että nämä asiat ovat menossa eteenpäin ja minusta siten vastaus oli hyväksyttävissä.

 

Illan päätteeksi jätin aloitteen joka koski Marian kirkon raunioiden omistussuhteiden selvittämistä.

 

Sanomalehti Pohjalainen kirjoitti kokouksesta näin: http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=242197

 

Esityslistat ja pöytäkirjat löydät täältä.

 

 

 

 

 

 

 

Maanantai 23.4.2007 klo 17

Valtuustoryhmän kokous

Ei muutoksia torstain tilanteeseen, odotettavissa rauhallinen ilta.

 

 

 

 

 

 

 

Torstai 19.4.2007 klo 17

Valtuustoryhmän kokous

Valmistauduttiin maanantain valtuuston kokoukseen.

Ensimmäinen kohta kuluu näin:  ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2005. Uskomaton juttu, että vuoden 2005 asioita käsitellään vasta nyt. Onneksi vastaukset ovat tuoreempia kuin kysymykset.

 

Kokouksen viimein kohta kuuluu näin: BENGT STRANDININ ANOMUS SIIRTYMISESTÄ KEHITTÄMIS-, PROJEKTI- JA ASIANTUNTIJATEHTÄVIIN OSA-AIKAISESSA TYÖSUHTEESSA (OSA-AIKAELÄKE) 1.10.2007 LUKIEN. Näyttää siltä, että meiltä katoaa kaupunginjohtajat yksitellen.

Itse olen sitä mieltä, että meidän tulee nyt aloittaa keskustelu avoimesti kaikista mahdollisista tavoista hoitaa tulevaisuudessa kaupunginjohtaja-asiat. Ei kannata jumittua nykyorganisaation, joka ei ole kovinkaan tehokas. Se on moniportainen malli, jota eivät kuntalaiset - enkä minäkään - ymmärrä.

Tässä joitain vaihtoehtoja: Yksi kaupunginjohtaja ja hänellä apuna toimialajohtajat (sosiaali- ja terveys, opetus sekä kaavoitus). Pormestarimalli tulee ottaa myös avoimeen keskusteluun yhtenä vaihtoehtona. Voidaan myös pysyä nykyisessä 3 kj:n mallissa tai otetaan käyttöön joku muu malli. Esimerkiksi toimialajohtajamallissa voi jokainen valtapuolue saada edustajansa, jos sitä pidetään tärkeänä, kuten varmasti pidetään. Esimerkiksi nykyisin sosiaali - ja terveyspuoli vie n. 50% kaupungin budjetista, mihin siinä tarvitaan kaupunginjohtajaa?

Ehkäpä tästä kaupunginjohtaja asiasta ei vielä "pöntössä" keskustella, mutta eiköhän muista asioista saada riittävästi keskustelua aikaiseksi.   

Esityslistat ja pöytäkirjat löydät täältä.

 

 

 

 

 

 

 

Maanantai 09.04.2007 klo 18.00

Kaupunginhallituksen maanantain (10.04.2007) esityslistan läpikäynti kaupunginhallituksen Kokoomuksen edustajien kanssa.

Kaupunginhallituksen esityslistat ja pöytäkirjat löydät täältä.

 

 

 

 

 

 

 

Tiistai 03.04.2007 klo 16.30-17.45

Kokoomuksen Vaasan kunnallisjärjestön hallituksen kokous.

Käytiin eduskuntavaalien ehdokasasettelun loppukeskustelu.

 

 

 

 

 

 

 

Tiistai 03.04.2007 klo 16.30-17.45

Lapsiasianneuvoston kokous. Valmisteltiin tulevia esityksiä. Aiheena mm. vaasalaisten nuorten osallisuus ja osallistuminen. Käytiin keskustelua alustuksen pohjalta joka piti Vapaa-aikaviraston Nuoriso-osaston osastopäällikkö.

 

 

 

 

 

 

 

Torstai 28.03.2007klo 19.00

Olin pitämässä kunnallispoliittisen katsauksen Vaasan Kokoomusnaiset ry:n vuosikokouksessa.

 

 

 

 

 

 

 

Keskiviikko 28.03.2007klo 18.00

Vaasan Kokoomus ry:n hallituksen kokous.

Rutiiniluontoinen vuosikokous ja lopuksi keskusteltiin eduskuntavaaleista ja vaasalaisten ehdokasasettelusta.

 

 

 

 

 

 

 

Keskiviikko 28.03.2007klo 17.30

Vaasan Kokoomus ry:n hallituksen kokous.

Vuosikokousvalmisteluja.

 

 

 

 

 

 

 

Keskiviikko 28.03.2007klo 16.30

Vaasan Teatteriklubi ry:n hallituksen kokous

 

 

 

 

 

 

 

Tiistai 27.3.2007

Sosiaali- ja terveyslautakunnan kokous, klo 16.30-19.00

Suurimman kädenväännön kokouksessa aiheutti pykälä 3 joka kuului näin: "MUUTOKSIA VUORIKODIN TOIMINNASSA, VETOOMUS VUORIKODIN ASKARTELUTILOJEN SÄILYTTÄMISEKSI/ KH: N LAUSUNTOPYYNTÖ"

Aiheesta käytiin pitkään keskustelua ja vasemmisto ehdotti asian palauttamista. Itse ehdotin, että asia palautettaisiin askartelutilojen suhteen, sillä muutoin esitetty Vuorikodin kehittämissuunnitelma on ok. Askartelutiloissa on se ongelma jos ja kun ne siirtyvät suunnitelman mukaan Vaasa-Opistolle tulevat askartelukustannukset nousemaan. Askartelu on eläkeläiselle tärkeää ja askartelun harrastamista ei saisi estää korkeilla hinnoilla. Palautus esitykseni muuttui kuitenkin lopuksi niin, että tein sellaisen ehdotuksen, että KH: varaa Vaasa-Opiston budjettiin rahaa harrastamisen subventointiin. Virkamies otti esitykseni esityksekseen ja se hyväksyttiin yksimielisesti. 

Muut kokouksen kohdat menivät läpi pienillä puheilla.

 

Esityslistat ja pöytäkirjat löydät täältä.

 

Sanomalehti Pohjalainen kirjoitti kokouksesta näin:

http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=183164

http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=183159

 

Kokoukseen liittyen sanomalehti Pohjalainen kirjoitti Vuorikodista näin:

http://www.pohjalainen.fi/arc_article.jsp?article=183001

http://www.pohjalainen.fi/arc_article.jsp?article=183006

http://www.pohjalainen.fi/arc_article.jsp?article=183002

http://www.pohjalainen.fi/arc_article.jsp?article=183007

http://www.pohjalainen.fi/arc_article.jsp?article=183003

 

 

 

 

 

 

 

Sunnuntai 25.03.2007

Suppean tutkimukseni mukaan ei pelkästään pikkukaupungin äänillä pääse eduskuntaa.

Tästä voivat tulevat vaasalaiset kansanedustajaehdokkaan hakijat oppia ehkä jotain, kun hakevat vain vaasalaista ja Vaasassa tunnettua ehdokasta.

 

 

 

 

 

 

 

Sunnuntai 25.03.2007 Klo 17

Jannen vaalitiimi kokoontui keskustelemaan käydystä vaalikampanjasta.  

 

 

 

 

 

 

 

Torstai 22.3.2007 klo 18-21

Vaasan Yliopisto

Avoin yliopisto oli järjestänyt seminaarin jonka nimi oli: Hoivapalvelut asiakkaiden ehdoilla.

Seminaarien puheenvuoroissa käsiteltiin suurten ikäluokkien eläköitymisen myötä tulevaa vanhuspalvelujen tarvetta ja tapaa hoitaa ne.

Asia oli minulle pääosiltaan tuttua, sillä Sosiaali- ja terveyslautakunnassa nämä asiat tulevat tämän tästä vastaan.

Osanottajia oli salissa kohtalaisen runsaasti. Valtuutettuja oli kolme ja kaikki Kokoomuksesta, ei näyttänyt muiden ryhmien valtuutettuja asia kiinnostavan. Varavaltuutettuja oli paikalla  yksi demari ja yksi vihreä.

Minusta kaikkien valtuutettuja ja varavaltuutettujen olisi pitänyt olla paikalla! 

 

 

 

 

 

 

 

Kesiviikko 21.3.2007

Sosiaali- ja terveyslautakunnan jaoston kokous, klo 16.30-18.30

Jaoston asiat eivät ole julkisia.

 

 

 

 

 

 

 

Maanantai 19.03.2007

Oli todella rankkaa toipua eilisestä Jannen 10 äänen tappiosta. Olen todella pettynyt ja pahoillani vaasalaisten puolesta, yritimme parhaamme!

 

Sanomalehti Pohjalainen kirjoitti näin:

http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=181223

http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=181208

 

Vaalin tulokset löydät täältä:

http://www.pohjalainen.fi/teemat/vaalit_2007.jsp?category=139&p=139&kw=36

http://www.yle.fi/vaalit/tulospalvelu/index.htm

 

 

 

 

 

 

 

Sunnuntai 18.03.2007 klo 19.30 Kokoomuksen vaalivalvojaiset

Kyllä harmittaa vaikka puolue menestyikin. Saakohan yöllä edes nukuttua?

 

 

 

 

 

 

 

Sunnuntai 18.03.2007 klo 17.00

Kaupunginhallituksen maanantain (19.03.2007) esityslistan läpikäynti kaupunginhallituksen Kokoomuksen edustajien kanssa.

Kaupunginhallituksen esityslistat ja pöytäkirjat löydät täältä.

 

 

 

 

 

 

 

Lauantai 17.03.2007

Mukana Jannen vaalityössä lähes koko päivän. Menestystä sunnuntain vaaleihin!

 

 

 

 

 

 

 

Keskiviikko 14.03.2007

Sanomalehti Pohjalainen kertoi tänään Kokoomuksen valtuustoryhmän maanantaina tekemästä aloitteesta. Jutussa kerrottiin hyvin aloitteen idea. Ideana on turvata kiinteistötoiminnasta tulevat rahat kiinteistötoiminnan piirissä. Nyt ei aina näin ole, vaan hallinto käy välillä kiinteistötoimen lompakolla. Aloitteella on tarkoitus kaupungin omaisuuden arvon säilyminen.

 

Pohjalaisen juttu löytyy täältä:

http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=179949

 

 

 

 

 

 

 

Maanantai 12.03.2007 klo 17.45- 22.05

Kaupunginvaltuuston kokous

Harvinainen ilta, kertaakaan ei äänestetty. Puhuttiin paljon ja kaupungin hyvää tulosta oltiin jo jakamassa. Itse olen sitä mieltä, että jatkossa meidän pitää panostaa lisää esim. vanhustenhuoltoon, mutta lisäys on tehtävä suunnitellusti ja hallitusti. Hallitusti tarkoittaa sitä, että valtuusto myöntää rahat ja lautakunta päättää missä resursseja tarvitaan.

Itse kävin puhumassa aloitteestani joka koski tietotekniikkaa. Aloite on mennyt lähes kaikilta osiltaan eteenpäin, mutta verkkohoitaja-asia ei ole edennyt. Jonain päivänä valtuuston kokoukset pidetään vielä läppäreiden kanssa. Kävin toisen kerran puhumassa, kun puhuttiin yleensäkin aloitteista.

 

Illan päätteeksi jätettiin Kokoomuksen valtuustoryhmän yhteinen aloite, jonka aiheena oli, että Talotoimen kiinteistöjä hallinnoimaan perustettaisiin kaupungin kokonaan omistama kiinteistöyhtiö.

 

Sanomalehti Pohjalainen kirjoitti kokouksesta näin:

http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=179779

http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=179780

 

Esityslistat ja pöytäkirjat löydät täältä.

 

 

 

 

 

 

 

Maanantai 12.03.2007 klo 17.30

Valtuustoryhmän kokous

Valmistauduttiin illan kokoukseen.

 

 

 

 

 

 

 

Torstai 08.03.2007 klo 18

Vaasan Ympäristö seuran Ilmastoilta.

Menin valtuustoryhmän kokouksen jälkeen Heikki K: n kanssa kuuntelemaan ilmastomuutosta koskevia esitelmiä. Tilaisuuden oli järjestänyt Vaasan Ympäristöseura ry.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Torstai 08.03.2007 klo 17

Kokoomuksen valtuustoryhmän kokous.

Listalla ei ole mitään suuria tunteita herättäviä kysymyksiä, mutta eiköhän näistäkin saada maanantain valtuustossa (12.3.2007) puhetta aikaiseksi.

 

 

 

 

 

 

 

Tiistai 07.02.2007

Eduskuntavaalitilaisuus Suomalaisella Klubilla.

Suomalainen Klubi oli järjestänyt tilaisuuden, jonka teema oli Vaasan menestystekijät, alustajana vaasalaiset kansanedustajaehdokkaat. Keskustelu oli sivistynyttä ja asiallista. Kaikille eivät Vaasan menestystekijät olleet oikein kiteytyneet.

 

Sanomalehti Pohjalainen kirjoitti tilaisuudesta näin: 

http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=178378&image=2

 

 

 

 

 

 

 

Sunnuntai 04.03.2007 klo 17.00

Kaupunginhallituksen maanantain (05.03.2007) esityslistan läpikäynti kaupunginhallituksen Kokoomuksen edustajien kanssa.

Kaupunginhallituksen esityslistat ja pöytäkirjat löydät täältä.

 

 

 

 

 

 

 

Lauantai 03.03.2007 09-12

Kokoomuksen toimintalauantai Rewell Centerissä ja torilla.

Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen ja kansanedustajaehdokas Sauli Niinistö olivat paneelissa kauppakeskuksessa yhdessä demarijohdon kanssa. 

Kauppakeskustilaisuuden jälkeen tilaisuus jatkui hernekeittoa maistellessa torilla.

Rewellin tilaisuus pääsi myös hyvin valtakunnan uutislähetyksiin ja vaasalaisten ehdokas Janne sai hyvin "mainostilaa"

 

Sanomalehti Pohjalainen kertoi tilaisuudesta näin.

http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=177788

http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=177790

http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=177817

 

 

 

 

 

 

 

Tiistai 20.02.2007 klo 16.30-n. 18.30

Sosiaali- ja terveyslautakunnan kokous.

Kokouksessa ei ollut suuria tunteita herättäviä asioista. Tärkeimpinä asioina mm. vammaispalvelujen riittämättömyys budjettiin nähden. Erikoissairaanhoitoon ei viime vuonna mennyt niin paljoa kuin budjetoitiin.   

 

Sanomalehti Pohjalainen kirjoitti kokouksesta näin:

http://www.pohjalainen.fi/arc_article.jsp?article=175628

 

Esityslistat ja pöytäkirjat löydät täältä.

 

 

 

 

 

 

 

Maanantai 19.02.2007 klo 19.00

Yhteinen Pohjanmaa ry: n kokous.

Yhteinen Pohjanmaa on kansanedustajaehdokas Janne Sankelon tukiyhdistys, aiheena valmistautuminen vaaleihin.

 

 

 

 

 

 

 

Maanantai 19.02.2007 klo 18

Vaasan Kokoomuksen hallituksen kokous.

Juoksevia asioita esityslistalla.

 

 

 

 

 

 

 

Maanantai 19.02.2007

Edellinen Sosiaali- ja terveyslautakunta valitsi minut  SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN EDUSTAJAKSI TYÖVOIMAN PALVELUKESKUKSEN SEURANTARYHMÄÄN. Ryhmän ensimmäinen kokous minun kohdaltani. Kokouksen aluksi odoteltiin erästä valtion virkamiestä porukalla 15 min jonka jälkeen hän saapui paikalle ja pahoitteli ja kertoi, että hänellä on kalenterivaraus ko. kokoukselle tunnin päästä (eli nyt 45 min päästä). Sitten hän häipyi eikä tullut paikalle silloin kun oli ajan varannut.

Mutta itse kokouksessa käsiteltiin työelämästä vieraantuneiden tukitoimintaa yms. ja sitä kuinka heidät saadaan takaisin työelämään.  

 

 

 

 

 

 

 

Sunnuntai 18.02.2007 klo 17.00

Kaupunginhallituksen maanantain esityslistan läpikäynti kaupunginhallituksen Kokoomuksen edustajien kanssa.

Kaupunginhallituksen esityslistat ja pöytäkirjat löydät täältä.

 

 

 

 

 

 

 

Lauantai 17.02.2007 klo 10.00-12

Jannen vaalikampanjan avaus Revell Centerissä Paikalla juhlakalun lisäksi mm. MEP Eija-Riitta Korhola.

 

 

 

 

 

 

 

Kesiviikko 14.2.2007

Sosiaali- ja terveyslautakunnan jaoston kokous, klo 16.30-18.20

Jaoston asiat eivät ole julkisia.

 

 

 

 

 

 

 

Maanantai 12.02.2007 klo 19.00

Yhteinen Pohjanmaa ry:n kokous.

Yhteinen Pohjanmaa on kansanedustajaehdokas Janne Sankelon tukiyhdistys, aiheena valmistautuminen vaaleihin.

 

 

 

 

 

 

 

Torstai 08. 02.2007 klo 16.30-18.45

Lapsiasianneuvoston kokous. Valmisteltiin tulevia esityksiä. Aiheena mm. lasten ja nuorten mielenterveyspalvelut.

 

 

 

 

 

 

 

Maanantai 05.02.2007 klo 18.30

Yhteinen Pohjanmaa ry:n kokous.

Yhteinen Pohjanmaa on kansanedustajaehdokas Janne Sankelon tukiyhdistys, aiheena valmistautuminen vaaleihin.

 

 

 

 

 

 

 

Sunnuntai 04.02.2007 klo 17.00

Kaupunginhallituksen maanantain (05.02.2007) esityslistan läpikäynti kaupunginhallituksen Kokoomuksen edustajien kanssa.

Kaupunginhallituksen esityslistat ja pöytäkirjat löydät täältä.

 

 

 

 

 

 

 

Tiistai 30.01.2007 klo 16.30-n. 18.30

Sosiaali- ja terveyslautakunnan kokous.

Vuoden ensimmäinen kokous. Listalla paljon asioita, mutta pykälien käsittely meni aika nopeasti eteenpäin.

Merkittävimpänä asiana oli uusin virkojen perustaminen, jotka valtuusto hyväksyi budjettikokouksessa joulukuussa v. 2006. 

Lääkäritilanne on tällä hetkellä kohtalaisen hyvä.  Tällä hetkellä on omalääkäreiden (ns. terveyskeskuslääkäreitä) tehtäviä hoitamatta  3 kuin vuosi sitten oli 9.

 

Sanomalehti Pohjalainen kirjoitti kokouksesta näin:

http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=170880

http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=170878

 

Esityslistat ja pöytäkirjat löydät täältä.

 

 

 

 

 

 

 

Sunnuntai 28.01.2007 klo 19.00

Kaupunginhallituksen maanantain (29.01.2007) esityslistan läpikäynti kaupunginhallituksen Kokoomuksen edustajien kanssa.

Esityslistat ja pöytäkirjat löydät täältä.

 

 

 

 

 

 

 

Torstai 25.1.2007 klo 18-20

Kokoomuksen Vaasan kunnallisjärjestön hallituksen kokous.

Järjestäytymiskokous ja juoksevia asioita esityslistalla.

 

 

 

 

 

 

 

Keskiviikko 24.01.2007 klo 18

Marian kirkko.

Perustettiin yhdistys, jonka tarkoitus on edistää Marian kirkon raunioiden suojelua sekä muuta Vanhan Vaasan  historiallisen perinteen suojelua. Yhdistyksen perustamisasiakirjat on lähetetty Patentti- ja rekisterihallitukseen. Hyväksytyn rekisteröinnin jälkeen yhdistys tiedottaa toiminnastaan.

 

 

 

 

 

 

 

Tiistai 23.01.2007 klo 18

Vaasan Kokoomuksen hallituksen kokous.

Järjestäytymiskokous ja juoksevia asioita esityslistalla.

 

 

 

 

 

 

 

Tiistai 23.01.2007 klo 18

Vaasan Kokoomuksen hallituksen kokous. Järjestäytymiskokous ja juoksevia asioita esityslistalla.

 

 

 

 

 

 

 

Maanantai 22.01.2007 klo 17.45- 21.50

Kaupunginvaltuuston kokous

Valtuuston kokous meni aluksi kuten torstaina ennakoinkin. Tärkeimmät puheet pidettiin kohdassa 4, missä käsiteltiin tarkastuslautakunnan raporttia kaavoituksen toimivuudesta. Se on sinänsä asiallinen raportti, joka pitää sisällään muutamia kauneusvirheitä. Raportissa vihjaillaan ikävällä tavalla. Raportin pitää aina perustua faktoihin ja mikäli faktoja ei ole, pitää vihjailut jättää pois. Tämän asian kävin sanomassa myös puhujanpöntössä.

Varsinainen puheeni koski kaavoituksen uudelleen organisointia. Raportti oli tiedoksi valtuustolle, mutta RKP:n edustaja teki vastaesityksen. Vastaesityksen mukaan kaupunginhallituksen tulisi esittää 10. syyskuuta mennessä toimenpidesuunnitelma kaavoituksen mahdollisten epäkohtien poistamiseksi. Äänestin vastaesityksen puolesta, mutta se hävisi 21-28.

Ilta kuitenkin huipentui esityslistan kohdassa 14, joka kuului näin: PERINTEISEN JÄÄKÄRIPÄIVÄN 25.2. VIRALLISTAMINEN YLEISEKSI LIPUTUSPÄIVÄKSI VAASAN KAUPUNGISSA/JÄÄKÄRIPATALJOONA 27:N PERINNEYHDISTYS RY:N ESITYS JA VALTUUSTOALOITE / HEIKKI KOSKINEN.

Vasemmisto ja vihreät olivat vetäneet herneen nenään tästä asiasta kh:n ja valtuuston välillä. Oli tainnut käydä niin, että heidän edustajansa olivat nukkuneet kh:n kokouksessa, kun eivät olleet asiaan ottaneet siellä kantaa. Liputuksesta päätettiin jo kh:n kokouksessa, ja tältä osin asia oli vain tiedoksi valtuustolle. Asia kuitenkin laitettiin lopuksi yhteisellä päätöksellä pöydälle.  Mielenkiintoista seurata mitä nyt tapahtuu.

Illan lopuksi jätin aloitteen joka koski koti kuntosalilaitteiden hankintaa vanhuksilla.

 

Sanomalehti Pohjalainen kirjoitti valtuuston kokouksesta näin:

http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=168893

http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=168894

http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=168896

http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=168895

 

Esityslistat ja pöytäkirjat löydät täältä.

 

 

 

 

 

 

 

Maanantai 22.1.2007 klo 17

Valtuustoryhmän kokous

Valmistauduttiin illan kokoukseen.

 

 

 

 

 

 

 

Torstai 18.1.2007 klo 17

Kokoomuksen valtuustoryhmän kokous.

Listalla ei ole mitään suuria tunteita herättäviä kysymyksiä, mutta eiköhän näistäkin saada maanantain valtuustossa (22.1.2007) puhetta aikaiseksi.

Varma puheenaihe on pykälä neljä, joka kuuluu näin: KAAVOITUKSEN TOIMIVUUDEN ARVIOINTI. Varmasti puhutaan muustakin, mutta uskoisin kiihkeimpiä puheita kuultavan tässä kohtaa.

Esityslistat ja pöytäkirjat löydät täältä.

 

 

 

 

 

 

 

Tiistai 16.1.2007

Sosiaali- ja terveyslautakunnan jaoston kokous, klo 16.30-20

Jaoston asiat eivät ole julkisia, esillä karuja asioita. Tarjoilu yhtä karua, lasi kylmää vettä.

 

 

 

 

 

 

 

Tiistai 16.1.2007

Kansanedustaja ehdokas Janne Sankelon synttärit, jotka toimivat omalta osaltaan myös kampanjan avauksena. Paikalla oli Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jyri Häkämies ja ennakoitu määrä muita osanottajia. Jannen kampanjan avaus on varsinaisesti vasta helmikuussa.   

 

 

 

 

 

 

 

Sunnuntai 14.1.2007

Mietittiin pienellä porukalla mahdollisuutta perustaa yhdistys, jonka pääasiallinen tehtävä olisi edesauttaa Marian kirkon raunioiden suojelua.

 

 

 

 

 

 

 

Tiistai 09.01.2007 klo 18

Yhteinen Pohjanmaa ry: n kokous.

Yhteinen Pohjanmaa on kansanedustajaehdokas Janne Sankelon tukiyhdistys, aiheena valmistautuminen vaaleihin.

 

 

 

 

 

 

 

Sunnuntai 07.01.2007 klo 17.00

Kaupunginhallituksen maanantain (08.01.2007) esityslistan läpikäynti kaupunginhallituksen Kokoomuksen edustajien kanssa.

Kaupunginhallituksen esityslistat ja pöytäkirjat löydät täältä.

 

 

 

 

 

 

 

01.01.2007

Valtuusto kokoukset v. 2007